Kiltaretki Onttolaan ja Joensuuhun 2.-3.8.2019

03.08.2019

Tämän kesän Pohjois-Savon maanpuolustusyhdistyksen ja kiltamme retki tehtiin 2.-3.8.2019 Joensuun suuntaan. Vierailimme Onttolassa jossa Sotakamreeri Rauno Suhonen esitteli meille kunnostetun Junkers 88 suojakorsun sekä kertoi Onttolan tapahtumista ja merkityksestä sotien aikaan. Onttolaan oli sijoitettu suuri osa suomen pommikonevoimasta 1941. Mielenkiintoista ja erikoista oli kuulla, että alue säästyi pommituksilta aina alkusyksyyn -44 saakka. Rauno on kyllä sotatietämyksensä lisäksi myös mainio kaupunkiopas. Kiertoajelulla "yllättäen" jouduimme toteamaa, että monet Joensuun merkittävät paikat liittyvät myös sota-aikaan.
Iltaohjelma vei meidät Utran kesäteatteriin jonka alueella on mahdollisuus myös ruokailla kunnostetuissa entisen uittoyhdistyksen varikon tiloissa. Kaunis ympäristö, erinomainen ruoka ja hauska teatteresitys = onnistunut ilta. Teatterissa esitettiin Jaakko Tepon musiikkiin perustuva esitys Toivo Ryynäsen elämä ja teot.
Seuraava päivänä vierailimme Lieksan Vaskiviikon solistien oppilaskonsertissa ja matkalla jalkauduimme myös Bomban talolle lounaalle. Mukava reissu jälleen.