Uutiset ja tapahtumat

Karjalan lennoston kilta on perustettu 1.4.1980. 40. toimintavuotta piti juhlistaa jo vuosi sitten, mutta pandemia on muuttanut meidän kaikkien suunnitelmia. Nyt tilaisuus saatiin järjestettyä ja mikä hienointa, siihen osallistui 50 kiltamme jäsentä. Neljänkymmenen vuoden takaisesta perustamiskokouksesta paikalla oli aikoinaan tilaisuuden avannut...

Laitoimme kulut puoliksi ja yhteistyössä Rissalan Sotilaskotiyhdistyksen kanssa hankimme pienen kevyen repun Lennoston varusmiehille. Reppu sopii esimerkiksi urheiluvälineiden kuljettamiseen.

Toukokuun lopussa pidettiin jäsenilta Teams-sovelluksen avulla. Teemana yksi hävittäjävaihtoehdoista F-35. iltaan saivat kutsun kaikki killan tiedossa olevat sähköpostilliset jäsenet. Iltaan osallistui 25-jäsentämme.

Totesimme aiemmin tehdyssä tarkastuksessa Rissalassa säilytetyn MiG-129:n tarvitsevan suojaushuoltoa. Toimeksi laitoimme 6.5.2021. Yhdistimme samalle päivälle Ilmavoimien käytöstä poistaman kamerasäiliön "museoimisen" koneen alle, mikä tietenkin sopii tiedusteluversioon.

Toimitimme jälleen Lennoston varusmiehille jaettavaksi heijastimet. Ne liitetään mukaan osaksi Rissalan Sotilaskodin uusille aloikkaille jakamaa aloituspakettia. Me toivotamme mielenkiintoista varusmiesaikaa ja turvallisia kotimatkoja.

Karjalan lennoston on säilyttänyt tiloissaan, nyt jo reilun 20-vuotta, yhden "vanhan raudan". Kone on ollut silloin tällöin esillä esimerkiksi Ilmailustako ammatti- tapahtumissa.